Keskiviikkona tein viimeisen työpäivän Zip Yardilla, olin kerennyt auttamaan asiakaspalvelussa ehka noin tunnin, kun pomo kysyi voisinko lyhentää muutamat housut. En kerinnyt ensimmäisten housujen lahjettakaan ompelemaan loppuun, kun huomasin sormeni olevan kiinni koneessa. #kirosanoja# #hämmennys# Revin äkkiä sormen irti ompelukoneesta ja jään ihmettelemään mitä tapahtui. Pomo tuleekin jo kysymään että onko kaikki hyvin, putsaa haavaa ja toteaa palan neulasta olevan edelleen sormen sisällä. Koitamme saada sitä pinseteillä irti tuloksetta (ja ei, se ei ollut kipeä eikä se sattunut kun neula lävisti sen), tässä vaiheessa minut pyydetään vain istuskelemaan ja juomaan kahvia kunnes paikan omistaja tulee paikalle ja vie minut päivystykseen poistattamaan neulan. Tunnin ihmettelyn jälkeen istun autossa matkalla sairaalaan, jossa istun seuraavat kaksi tuntia odottamassa neulan poistoa.
Onneksi mukaani lähti omistajan nuori vaimo (ikää en tiedä, mutta lähellä omaani) joka halusi välttämättä varmistaa että minulla menee kaikki siellä hyvin, koska hän tietää millaista on muuttaa toisesta maasta irlantiin. Vastaanottovirkailija oli melko tympeä ja vaikutti todella töykeältä, erityisesti huomattuaan että en ole irlantilainen, mutta kaikki muut sairaalassa olivat älyttömän mukavia. Ensiksi joudut sairaanhoitajan puheille, joka arvioi vaivasi ja pistää "numeron" missä kohtaa jonoa olet vaivasi perusteella. Lopulta pääsin lääkärille, joka passitti röntgeniin. ja taas lääkärille poistattamaan neulan ja takaisin röntgeniin varmistamaan ettei mitään ole murtunut (taisi jäädä neulan kokoinen reikä luuhun). Antipioottia nassuun ja hengissä pysytään, wuhuu. Olipahan ensimmäinen kerta ulkomailla sairaalassa.
Torstaina oli sormivahingon taka vapaapäivä ja päädyin yllätys nukkumaan pitkään, lenkkeilemään ja koitin päästä art museoon katsomaan vanhoja vaatteita, mutta muisti ovien sulkeutuvan kuudelta. Lähes kaikki ovet viikolla sulkeutuvat museoihin yms jo viideltä. Tässä olikin aikaa shopata luettavaa illoiksi ja koitin löytää vanhananaikaista kirjepaperia, tuloksetta. Loppu ilta meni Light House Cinemassa Song of the sea piirrettyä katsoen (olin lukenut että tämä teatteri on yksi parhaista, olihan se kiva, mutta ei se minusta muista ihan hirveästi poikennut).
Perjantaina työskentelin taas vintage liikkeessä, ihan perus asioissa ja hieman jotain asuja stailaten (siellä on todella paljon harjoittelijoita vain viikon kerrallaan). Koska kurkku oli jo tänään kipeä minut päästettiin parituntia aikaisemmin kotin jossa vietin loppuillan, jotta pystyisin lauantaina lähtemään suunnitellulle Wicklow mountain vaellukselle.
Tuli lauantai ja kurkku ilmoitti edelleen olemassa olostaan, mutta päätin uhmata sitä ja lähteä vaeltamaan silti. Tapasimme Ranskalaisen tytön kanssa ennen puoltapäivää ja päätimme kokeilla halvinta mahdollista tapaa suunata vuorille. Jos haluat päästä itse wicklow puistoon, mistä suurimmat osat kuvistakin löytyvät, täytyy sinun maksaa 20e bussista. Ainoastaan yksi turisti bussi kulkee sinne ja se vie sinut 11.30 keskustasta ja takaisin 18. Jolloin siellä ei siis kovin pitkälle vaellukselle ole aikaa (st kerrys bus). Toinen ainoa turistibussi vie wiclowin korkeimmalle huipulle Baltinglass ja maksaa noin 15.30e, tai voit käyttää paikallisbussia ja suunnata Blessightonin kylään, josta jatkat jalkaisin matkaa noin 4km päästäksesi yhdelle wiclow mountain polulle. Päätimme siis ottaa tämän halvimman vaihtoehdon tällä kertaa.
Itselleni paikallis bussi ei maksanut mitää trainee leap kortilla, mutta perus leap kortilla se tulisi maksamaan noin 10e, ehkä hieman vajaa.
Löysimme pienen info pisteen joka myi eräilytavaraa ja hänen neuvonsa mukaan kävellen vesiputoukselle on todella vaarallista liikkua, jote jätimme tämän vaihtoehdon, koska se ei näyttänyt kuvissa erikoiselta enkä tiedä olisiko paikan omistajalle kuulunut vielä maksaakin. Kartta vuorille olisi maksanut 8.5e joka on minusta ryöstöä ja päätimme luottaa kännykän karttaan. Lähdimme siis kävelemään n. 4km päässä alkavale vaelluspolulle, joka vei meidät yhdelle vuorista ja matka oli mieletön. Näkymä taakse oli upea, mutta jos odotat jotain liian henkeäsalpaavaa niin sitä se ei ehkä kaikille ole, mutta itselleni se oli matkan väärtti. Jalkaisin tuli kuljettua ehkä noin 20-25km ja noin hieman vajaa 6h,nyt vain suunnittelemaan jos ennen kotiin paluuta katsastaisi toisen puolen vuoristosta.
Tämän jälkeen oli ansaittu ruokaa ja kylmä guinnes, vaikka haaveilin lämpimästä irkkukahvista viskineen (voisi tehdä terää kipeälle kurkulle), mutta ajattelin että on parempi jättää kahvit juomatta näin myöhään. Vaikka löysimme kunnon irkkububin näköisen mestan (The Celt) niin tilaamamme salaatti oli kuin hienostuneesta ravintolasta ja kokokin oli tämän mukainen. Nälkä siis jäi, mutta lopputäyttö oli hyvä tehdä kotona, ennen venyttelyitä. (Kyllä, viimekerran jälkeen muistaa pitkän kävelyn jälkeen venytellä, eikä seuraava päivä ole ihan niin suurta tuskaa).
Sunnuntaina vaellus palkittiinkin kunnon flunssalla ja kuumeella. Olin sentään ostanut edellisenä päivänä kaikkea mahdollista apteekista varautuakseni tähän. Onneksi tiedän mikä auttaa itsellä parhaiten kuumeiluun; nukkumista, lämmin keitto, iso läjä karkkia, limonadia ja muutama piirretty, unohtamatta isoa vaatekerrosta ja linnoittautumista muutaman peiton alle. (tosin pakko myöntää, että karkit irlannissa eivät ole kovin erikoisia, mikä on tosin hyvä tälläiselle sokerihiirelle, ettei tule syötyä liian usein)
Kuulin että Irlantilaiset ovat erittäin taikauskoista kansaa ja hämähäkkien tappaminen tuottaa huonoa onnea. Itselläni kun on kokoajan noita kahdeksan jalkaisia kummajaisia huoneessa joita kammoan ja myönnän imuroineeni, rupean oman huonon onneni perusteella pian uskomaan tuohon väitteeseen. Ja jälleen kerran huoneeseeni on ilmestynyt uusi Daddy long legs, pakko siis kai luovuttaa ja jakaa huone erilaisten kämppisten kanssa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti