Sain ystävältäni hyviä vinkkejä, mutta onneksi pidin myös osassa oman pääni. Kuten sateenvarjo, en olisi pärjännyt ilman sitä tänään, enkä olisi päässyt ostamaan sitä mistään eilen. Tai kun hän mainitsi, itseni panikoidessa Irlannin mahdollista kylmyyttä, että hei siellä on kesä! Noh, kyllä täällä tosissaan on hyvä myös lämmintä olla ehkä jopa enemmän mukana, katsotaan ajan kuluessa asiaa lähemmin.
Mukaan lähti kumisaappaat (ehdotonta), kesäavokkaat sekä kesämaiharit, neljä paria housuja, viisi toppia/T-paitaa, muutama mekko, hame, shortsit, kolme lämmintä paitaa, kauluspaita, yhdet treenivaatteet, nahkatakki, kaulahuivi, laukku, reppu, läppäri, ylimääräinen puhelin, kamera yms. sälää. Suhteellisen hyvin siis ja ajattelinkin alussa että ehkä liikaa vaatetta, mutta ei se varmasti ole. Kuitenkin pukukoodi töissä on musta ja kahdet vaatekokonaisuudet on sinne hyvä olla, joten muut saakin olla löysempiä housuja tms.
Sunnuntaina olikin aika lähteä kohti Helsinki-Vantaa lentokenttää ja en ikinä olisi arvannut kuinka ristiriitaisissa tunteissä sieltä tulee lähdettyä. Avopuoliso saattoi minut sinne hyvissä ajoin, että kerkesimme jäämään kahville ja rupattelemaan. Vasta vähän ennen väliaikaisia hyvästejä toisen silmät rupeavat kostumaan ja samoin hieman ommani. Fiilikset vaihtuivat siihen että haluaisikin vain jäädä oman kullan kainaloon, mutta haluaa myös tietysti lähteä. Sen jälkeen ennen Lentokoneeseen nousua itketti ja hymyilytti samaan aikaan. Ihan hirveää.
Eläkeläinen aviopari osottautui erittäin herttaiseksi ja tomeraksi, sain nähdä myös heidän kolme lasten lastaan jotka olivat kylässä. Isäntä perheessä asuu myös vielä viikon kaksi italialaista poikaa viereisessä huoneessa. Toinen täytti tänään 16-vuotta (jota juhlistettiin herkullisella kakulla) ja toinen on 18-vuotias. Sen jälkeen tänne kaiketi muuttaa 16-vuotias italialainen tyttö (tunnen itseni vanhaksi). Alussa minulle mainittiin että asuisin yksin perheen kanssa, joten tähän ei osannutkaan varautua. Pojat auttoivat minut kivasti keskustaan ja vaikuttavat mukavilta, vaikka eilinen yö jäikin unettomaksi kuullessani keskustelua puolen yötä seinän läpi
Eilen saapuessani perille ja tutustuttuani asuinpaikkaani sekä isäntäperheeseen (jonka kanssa kävin lähi lidlissä ja on muuten halvempaa kuin meillä! Vaikka isäntäperhe olisi halunnut tarjota minulle 7e/päivä ruuat kotonaan, mutta totesin itse tekemällä olevan huomattavan halvempaa. Ja erityisesti jos ei halua noudattaa tiettyjä aikatauluja vaan mennä omia teitään), päätin lähteä katsomaan hieman lähirantaa.
Ihan mielettömän näköistä seutua, Alue on Suttonia, keskustasta noin 12km matkaa. Taxikuskikin sanoi että melko tyyristä aluetta, koska maisemat on upeat. Ja tosissaan kuvissa on mieletön laskuvesi ja meri laskee joka ilta vetäytyen kunnolla. Matkalla törmäsin paljon hymyileviin ihmisiin jotka morjestivat itselleni. Toki myös törmäsin yhteen hieman liiankin epäilyttävään vanhempaan mieheen, joka kovin yritti tuttavuutta ja juttelinkin hetken, kunnes hänen kysyessään liikaa asioita ja pyytäen numeroani yms. lähdin ystävällisesti paikalta kertomatta mitään. Vaikka Irlantilaisia kehutaan tuttavallisiksi, kaikkien kanssa kuuluu olla varoillaan ja pitää terve järki päässä.
Seuraavana päivänä olikin aika suunnata Irlannin toimistolle infoon 10.00am johon suuntasin bussilla. Koska isäntäperhe neuvoi minulle hyvin tarkkaan bussipysäkit, löysin automaattisesti perille.
Info nyt oli hieman muuta kuin osasin olettaa. Samat paperit jotka he olivat itselleni jo aiemminkin mailanneet, kysymys miltä isäntäperhe vaikuttaa ja onko kysyttävää. Todetessani sen hyvin suppeaksi, en jaksanut muuta kysyä kuin neuvot työpaikalle ja aikataulut huomiselle, mutta ihmiset toki vaikuttivat mukavilta ja ovat mielellään auttamassa jos kysyttävää tulee. Tosin ihmettelin heidän kommenttiaan myös siitä että koska olin valinnut että en halua ruokia maksaa isäntäperheessä, oli heidän vaikea etsiä läheltä keskustaa itselleni asuntoa. Minultahan ei oltu edes kysytty mitään, tosin olisin valinnut siltikin tämän pihimmän ja järkevämmän vaihtoehdon omalta osaltani ja isäntäperhe on mitä mainioin. Mutta joillekin tämä tietysti on parempi vaihtoehto.
Toki ostin myös itselleni neljän viikon bussikortin toimistolta, jonka hinta oli alennettu mutta hinta siltikin sai lähes itkemään verta; 119euroa! Nyt suomen päälle 40euroa vaikuttaa jo älyttömän halvalta, eikä seutukorttikaan pahemmin leukoja loksauta.
Kännykän sim-kortti neuvottiin hakemaan muualta ja että niitä löytyy joka kadun kulmasta. Yllättää varmasti että etsein näitä kadunkulmia jokusen tunnin, toki samalla tutustuen keskustaan, mutta eipä löytynyt. vielä siis ilman sim-korttia, mutta huomenna uusi yritys.
Dubinin keskustaa
Keskusta vaikutti helposti lähestyttävältä ja melko pieneltä, kävellen onnistuu tutustuminen ainakin keskustan alueeseen erinomaisesti. Tuli jopa vahingossa käytyä samantien Templebaarinkin alueella, mutta tällä kertaa vain kahvilla ja pienellä kakkupalalla, sekä Trinityn collegen alueella missä sijaitsee Book of kellssin kirjasto. Sisälle en tosin viitsinyt mennä, koska vaikka luulin sen olevan ilmainen, se näytti maksavan n. 13 euroa. Tämä johtuen book of kells näyttelystä.
Hieman muutamassa vaateliikkeessäkin käytyäni, totesin nälän ja väsymyksen hiipivän itseeni ja päätin ruveta etsimään bussia kämpille. Eipä ollutkaan niin helppoa kuin kuvitteli, mutta noin puolentunnin päästä sekin onnistui ja huokaisin helpotuksesta. Kunnes menin oman pysäkkini ohi ja päädyin Howthin kalasatamaan. Nälkä yltyi jo niin suureksi että en pystynyt kauaan ihastelemaan paikkaa vaan päätin suunnata sitten kävellen kotiin, koska tiesin että matka ei ole toivoton (tosin kumisaappaissa en suosittele, pitkän kävelyn päätteeksi) ja sadekin oli lakannut. Koko päivän olis siis satanut noin kymmenen minuuttia, paistanut taas aurinko ja taas sade yllättänyt, vaihdevuosia taitaa pukata Irlannin ilmastolla.
Matkaa oli noin kolme kilometriä, mutta onnistuin taas menemään, oudon reitin takia, ohi asunnon toiseen suuntaan. Siinä tuli taas takapakkia ehkä kilometri ja tässä vaiheessa rupesin himoitsemaan yhtä rentouttavaa olutta, jollon voisin hetken taas istahtaa. Mutta tietysti sitäkään ei matkan varrelta löytynyt.
Asunnolle saapuessani pääsin vihdoin kokkaamaan ja sumplimaan isäntäväen kanssa mahdollisia reittejä huomista varten. Jopa heidän ihmettelynsä nousi suureksi työpaikan sijainti kohteesta ja päätimme että lähden kaksi tuntia ennen töitä liikenteeseen. kaksi tuntia! herätys siis kuudelta aamulla. Tämä siitä syystä, että paikka sijaitsee asunnolta noin 23 kilometrin päässä ja jonne pitää liikkua kahdella bussilla tai kahdella junalla, mutta vielä sen lisäksi jos junasta myöhästyy seuraavaa joutuu odottamaan tunnin. Tosin bussia voi joissain tilanteissa joutua odottamaan puolituntia.
Heidän neuvonsa oli, että jos matkat vievät oikeasti päivässä noin 2.5h, menen Irlannin toimistolle vaatimaan toista harjoittelu paikkaa. Katsotaan tämä viikko miltä vaikuttaa, mutta on tämäkin hölmä mennä ensin jonnekin mistä oli muutenkin hieman vääntöä ja taas etsiä uusi paikka. Erityisesti koska jos se olisi tehty aiemmin, olisi minulla pieni mahdollisuus rahalliseen tukeen tältä ajalta.
Tosin nyt asiat eivät enää jaksa edes stressta niin paljoa, ehkä jotain hyvää siitä kuukauden stressimäärästä mitä on ollut. Mutta pakko vielä mainita kuinka huippuja ainakin isäntäväki on, huumorin tajukin aivan huippua ja auttaa mielellään kaikessa. Ja kyllä Dublin vaikuttaa mahtavalta, vaikka lähiseudun luonto houkuttaakin omaa luontoani enemmän. Viikonloppuna voinkin haaveilla koko päivän lenkkeilystä pitkin howthin satamaa ja kallioita, rentoutuen lopulta sataman bubissa yhdellä tummalla oluella!
Nyt poistun vielä kupposelle teetä ja koitan saada sitä avopuolisoa kiinni ikävyyksissäni vielä kerran <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti