tiistai 21. heinäkuuta 2015

Toinen viikko takana ja työnpaikkakin vaihtuu



Nyt tui toinen viikko täyteen irlannin elämää ja englanti tulee vieläkin liian möngertäen, mutta ehkä hitusen positiivisempaan suuntaan. Jälleen alkuviikko meni enimmäkseen töiden merkeissä. Okei myönnetään että erehdyin pennysille shoppailemaan kerran töiden jälkeen, mutta onneksi olen suhteellisen nirso enkä löytänyt kuin yhden mekon, kaulahuivin ja pakollisen meikkivoiteen mutta nyttenkin kaikki vain 18e, huh.
Maanantaina myös eräs työntekijä lähti sairaslomalle muutamaksi päiväksi ja kun huomasin kuinka kiire kaikilla tästä syystä oli, sanoin että kannattaisiko kokeilla minua muissakin hommissa, kuitenkin voisin auttaa huomattavasti enemmänkin. Ja yllätys yllätys, tämän päivän jälkeen työtoimenkuva muuttui lähes kaikkeen mitä muutkin tekevät: ompelu, myynti, sovitus yms. Kannattaa siis avata suunsa.
Torstai oli vapaapäivä, koska oli ollut hieman sählinkiä sen takia että aloitin myös toisessa työpaikassa tälläviikolla; http://www.lucysloungevintage.com/ ,joka sijaitsee templebar alueella joten matkoihin menee noin tunti maksimissaan tälläkertaa.
Torstai aamuna matkasin junalla (Dart) pieneen villageen nimeltä  Greystone ja Brey , mutta koska alkoi (taas) yllättäen sataa ja olin unohtanut sateenvarjon kämpille, ei maisemista nauttiminen onnistunut ihan samalla tavalla ja kalliokävely tuli jätettyä pois tällä kertaa (myös tällä alueella sijaitsee noin 6-8km pitkä kalliokävely reitti). Greystone oli mukavan pieni kylä isolla ihanalla uimarannalla (missä nähtävästi saattaa olla myös paljon partveitsi simpukoita), mutta pakko myöntää että oletin kehujen takia jotain vielä isompaa. mutta ehdottomasti kauniilla säällä kannattaa mennä jos vähäänkää kiinnostaa ja suunnata sinne kalliokävelylle! Brayta en kerinnyt paljon vilkaisemaan, kun sade alkoi jo ärsyttämään ja huomasin junan jo tulevan. Tämän päivän jälkeen ilmestyi muistilapunkuva aivoihini "muista sateenvarjo", toisaalta sadetakki ei olisi yhtään huono ostos tässä maassa.
Mutta sen verran kerkesin vilkaisemaan että rannassa näytti olevan elämää ja Brayssa oli satamaan sijoitettu tivoli.









Mutta onneksi sateen sattuessa aina löytyy kahvila mihin voi istahtaa ja vaikka hetkeksi rauhoittua lukemaan kirjaa.


 Illalla tapasin Brasilialaisen miehen, jonka kanssa kiersimme muutaman erilaisen bubin alueella, johon en ollut harmikseni eksynyt. Jos Templebar alueelta liikkuu edes vajaan kilometrin toiseen suuntaan, alkaa elämä rauhoittua ja paikat täyttyvät enemmän paikallisilla, mutta toki muitakin paikalle eksyy. Loppuilta olikin erittäin hauska ja naurun täytteinen, mutta kotiin suunnatessani iski pieni ikävä omaa kotia ja sen kahta asukkia. Siinä vaiheessa huomasi että on asioita joita haluaisi tiettyjen ihmisten kanssa mielellään jakaa, kuten on tottunut edes hieman enemmän matkustamaan toisenpuoliskon kanssa ja jakaa mahtavia hetkiä. Mutta toisaalta olen myös oppinut nauttimaan yksin matkustamisesta enemmän ja varmasti tulen lisää yksinkin matkustamaan. Enää matkustamiselle ei ole este jos ketään toista ei saa lähtemään mukaan. Yksin matkustaessa ja haasteita kohdatessa kasvattaa ja löytää itseään huomattavasti enemmän, sekä huomaa mitkä asiat ovat tärkeitä.

 Tosiaan kaikki ystävyys suhteet Irlannissa ovat tavalla tai toisella liittyneet sohvasurffaus sivustoon tai meetup sivustoon. Niiden kautta on yllättävän helppo tavata ihmisiä ja yhtäkään outoa tai ahdistavaa tapausta ei ole sattunut kohdalle.

Perjantaia aloitinkin ensimmäistä päivää Lucy´s Loungessa ja taas ensimmäiset kaksi tuntia tuntuivat ahdistavilta: nyt tiputtiin TET aikoihin. Ennen kuin ahdistus pääsi liikaa valloilleen, paikan omistaja tuli juttelemaan ja kyselemään itsestäni tietoja. Tällöin hän myös ilmoitti että pääsen mielelläni perus myyjän/myyjän apurin ohella ottamaan kuvia nettisivuille, instagramiin ja facebookkiin. Voisin stailata, mainostaa ja jos mahdollista suunnitella heille vaatteita vanhoja vaatteita toki kierrättäen. Tällöin hän myös kysyi että haluaisinko olla heillä kuitenkin ma-pe, eikä to-pe niinkuin minulle alussa ehdotettiin. Suostuin mielelläni tähän, koska paikka kuulosti kivalta ja voin saada töiden ohella myös elämän koska matkoihin kuluu enintään puolet siitä mitä aiempaan työhön meni. Toki mainitsin että mielelläni tekisin ensiviikolla vielä ZipYardissa ja aloittaisin sen jälkeen täysipäiväisesti heillä, koska en halunnut poistua aiemmasta työstä vain puhelinsoitolla. Ihmiset olivat olleet siellä kuitenkin erittäin auttavaisia ja mukavia ihmisiä, enkä halua antaa sellaista kuvaa että siinä paikassa nyt mitään vikaakaan olisi ollut 

Töiden jälkeen lädin kiertelemään kauppoja, menin kahville ja meditaatioon viimeviikolla tapaamani ranskalaisen tytön kanssa, jonka jälkeen päädyimme vain kiertämään jokirantaa.

Koska lauantain Wicklow reissu oli peruuntunut, koitin saada jonkin näköistä turistimatkaa jonnekkin, mutta mahdotonta; kaikki turisti matkat alkavat n. 7.30 kaupungista ja ensimmäinen aamubussi viikolla kylästä lähtee 8-9 maissa.. Päädyin siis jälleen kiertelemään kaupunkia ja katsastamaan muutaman vanhan kirjaston. Toiseen en tosin mennyt ulko-ovea sisemmälle (Marshs library), koska sinne maksoi (tosin vain 3e) ja paikka näytti lähes huoneeni kokoiselta. Tosin eräs suomalainen kehui tätä paikkaa ja kirjat siellä ovat mielettömän vanhoja. Toinen oli Chester Beatty Library jonne oli ilmainen sisäänpääsy ja mielestäni mielenkiintoinen; erittäin vanhoja kristillisiä, budhalaisia, muslimien yms kirjoja, vanhoja kirjojen kansia yms. erittäin vanhaa tavaraa vitriineissä. (kuvia ei saanut ottaa lainkaan.) Kirjaston edessä oli myös iso puisto, jossa ihmisiä hengasi muuten vain.



Tämän jälkeen lähdin tapaamaan erästä Italialasta jonka kanssa kiertelimme keskustaa ja rupattelimme niitänäitä syöden ja juode. 

Sunnuntai menikin jo vielä chillimmin. Koska en saanut kehiteltyä mitään kunnon reissua tällekään päivälle, päätin nauttia pitkään nukkumisesta ja lähdin katsastamaan Guinnes storehousea kahden ranskalaisen kanssa. Oikeastaan se oli ihan kiva paikka, olut maistajaisineen ja lopussa sain nauttia yhden tuopillisen olutta Dublinin näköalojen kanssa, mutta lähes 17e oli kyllä tästä liikaa. mielestäni paikka ei ollut ihan niin mahtava, eikä pakollinen jos tulet irlantiin ja hintana olisi voinut paremminkin olla 10e. Mutta koska ei ollut muutakaan, oli se ihan ok ajanvietettä.




Maanantaina Zip Yardissa otettiin hyvin vastaan tieto, että en siellä tätä viikkoa kauempaa ole ja he olivatkin oikeastaan tyytyväisiä että löysin lähempää töitä (olivathan hekin työmatkoista kauhuissaan heti kättelyssä, toisaalta matkoihin lähes jo tottui). 
Töiden jälkeen lähdin teelle Canadalaisen tytön kanssa ja sain taas tutustua mielettömän ihanalta vaikuttavaan ihmiseen, joka myös rakastaa aktiviteettejä kuten vaellusta, surffausta yms. Tosin oli hieman alkuvaikeuksia löytää kahvila, mihin hän minut halusi, koska en ollut paljon sillä suunnalla Dublinia liikkunut ja eksyin homo baariin, mistä minut oikeastaan ajettiin ulos, koska paikka ei ollut edes kunnolla auennut vaikka ovet olivat auki. Taas hyviä esimerkkejä miten oppii tuntemaan paikkaa. Sekä koska ei ollut hajuakaan missä kyseinen katukaan oli, eikä karttaa ollut mukana, kävin nappaamassa läheisestä turisti infosta uuden kartan jolla löysin samatien perille (varaudu lähes kymmeniin kysymyksiin "tarvitko apua" jos avaat julkisesti kartan, ja kertaakaan en kyllä ole apua tarvinnut saatikka hirveästi julkisesti karttaa availlut).

Olin saanut illalla kännykkääni myös video viestin, jossa Joni oli kuvannut unskia maukumassa ja kertoi unskin ikävöivän minua raivostuttavalla tavalla, eikä se lopeta mouruamista. Meinasi hieman nousta kyyneleet silmiin, kunhan se tajuaisi ettei mami ole sitä kokonaan jättänyt vaan tulee aivan pian takaisin.


sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Ensimmäinen viikko takana

Ensimmäinen viikko takana ja koko kroppa särkee kirjoittaessani tätä, ottaa liian rankalle ensimmäisen viikon pitkät kävelyt ja eilinen retki Howtia ja Suttonia ympäri.

No mutta, tiistaina oli ensimmäinen työpäivä, joka menikin melko leppoisasti. Paikan pomo teki pienen haastattelun ja ihmetteli itsekkin että miksi ihmeessä tulin heidän liikkeeseensä vaikka osaamiseni kuuluisi jonnekin muualle enemmänkin. Ja kysymys; mitä toivon oppivani heiltä? Oli pakko sanoa että veti hiljaiseksi ja sanoin että osaan kyllä pääsääntöisesti nämä hommat joten kyllä se taitaa se englanninkieli olla, jota olen tänne tullut vahvistamaan, koska oman alani töitä oli vaikea saada. Joten minulle voisi antaa hommia ihan kaikesta."Haastattelun" jälkeen tutustuin paikkaan ja työntekijöihin, jonka jälkeen lähdin pomon kanssa kaupunkikierrokselle. Kaupunkikierroksella kävimme hänen autollaan muutamassa ompelutarvike butiikissa, hän näytti minulle hieman nähtävyyksiä ja kävimme syömässä ravintolassa, joka oli rakennettu entiseen kirkkoon. Nimikin taisi olla church, joka näytti edelleen sisältä kirkolta, korkeine koristeellisin kattoineen ja ikkuna maalauksineen. (harmitti että en kehdannut ruveta ottamaan kuvia)
Tämän jälkeen minut passitettiin tutustumaan lisää Dublinin keskustaan ja ostamaan Sim korttia.
Tällä kertaa onneksi tiesin mistä sen Sim kortin saa (kaikki liikkeet missä on paljon kännyköitä ikkunoilla, ei varmaankaan yllätä) ja kävin myös hakemassa toisen adapterin, koska yhdellä on kyllä melko vaikea pärjätä. Tässä kohtaa pakko mainita että kyllä Dublinissa halpaakin on, jos osaa etsiä. Itse kun olen suhteellisen säästeliäs ihminen, onnistuin löytämään kaupan jossa maksoi noin 3e adapteri ja sheiveri yhteensä. Paikan nimeä en toki enään muista, mutta tunnistan kyllä kun eteen tulee.
Seuraavat päivät menivätkin vain koti-työ-koti väliä enemmikseen, koska matkat ovat aivan järkyttävät. Ensimmäisenä päivänä 2.5e suunta, toisena 2h töihin ja 1.5 kotiin... Ja kun joutuu käyttämään kahta bussia, olen joutunut kaupungissa odottamaan seuraavaa puoli tuntia, jolloin olen suosiolla päättänyt ottaa seuraavan tunnin kuluttua ja lähtenyt kiertämään kaupunkia/syömään/oluelle. Mutta onneksi töissä sanottiin jo ensimmäisenä päivänä että tule millon liikenne yhteydet sopivat ja lähdet kun lähdet, joten työaikojen kanssa oltiin todella joustavia, toki myös johtuen pitkästä matkasta. Torstaina olin jopa lupautunut ennen töihin tuloa metsästämään erään liikkeen, että saan tuotua töihin lisää kuminauhaa. Helpostihan tuo onnistui ja oikeastaan ihan kiva tehdä tuollaisia hommia, koska niin oppii katujenkin nimet helpommin. Muuten työpäivät olivat lähinnä siivoilua tai sitten minulle opetettiin tietokone järjestelmää ja kassan käyttöä.
Eli hieman tässä alussa tuntee itsensä 17-vuotiaaksi harjoittelijaksi amiksesta, mutta katsotaan, eiköhän se muutu, kunhan saan englantini itsevarmemmaksi (nyt se on vähän mitä sattuu).

Ja koska Zip yardissa myös sanottiin että voisi olla parempi, jos olisin heillä 2-3päivää viikossa ja voisinhan silloin käyttää enemmän aikaa matkustamiseen. Tämäkin on toki totta, mutta ei sekään kuulostanut silti parhaalta vaihtoehdolta joten lähetin Irlannin toimistolle viestiä. Pyysin heidän etsimään minulle toisen työn, mitä voisin tehdä edes kahtena päivänä viikossa ja lähempää (toki hienompaa jos saisi vain suosiolla samantien uudenpaikan lähempää). He mahdollisesti löysivät jonkun vintage butiikin Templebar alueelta.

Olen tutustunut sohvasurffaus sivuston kautta ihmisiin ja tapasinkin perjantaina ilmaisen meditointikurssin yhteydessä Ranskalaisen tyttön, joka kanssa menimme sohvasurffaus tapaamiseen, mutta tapahtuma oli sijoitettu Templebar alueelle baariin missä et kuullut omia ajatuksiasikaan. Eli vaikka tuli ihmisten kanssa hieman juteltua, oli se liian hankalaa jolloin luovutimme ja suuntasimme kotiin.

Ennen meditointikurssia suuntasin keskustaan katsastamaan hieman nähtävyyksiä. Ilmaismuseoitakin löytyy ka itseäni niistä kiinnosti argeologinen museo jossa oli Irlantiin liittyviä kelttien ja viikinkien vanhoja koruja, työkaluja yms. sekä yläkerrasta löytyi egyptiin liittyviä tavaraa.


St. Stephen´s Green puisto on hieno paikka oleskelulle aurinkoisena päivänä.







St.Patrick´s Cathetraliin maksoi 6e sisälle, joten jätin sitten muut kirkoit katsomatta koska kaikkiin muihinkin maksoi, tosin ehkä Crist Chruch Catetral olisi saattanut olla isompi ja mielenkiintoisempi jonka katsoin vain ulkoa. Näiden välistä löysin myös Dublin castlen.











Ja eilen olin myös, niinkuin sanoin aiemmin, olin kallio kävelyllä joka reitti kulkee suttonin (oma asuinalue) ja howtin ympäri. Lenkki on noin 10km ja sihen lisätään vielä muita polkuja niin ihan kiva lenkki tuli tehtyä. Piti tänään tehdä aamulenkki kukkulan korkeimpaan kohtaan, mutta jo portaiden kävely tuottaa tuskaa, joten jääköön se toiseen kertaan.Myös Howtin satamassa kävin vain jääteellä ja sinne on vielä pakko suunnata jonakinpäivänä, paljon kehuttua tuoretta meriruokaa kokeilemaan.
Muutamia kuvia tästä lenkkialueesta ;)



















Eilen tuli reissun päätteksi mentyä moikkaamaan suomalaista tyttöä keskustaan, joka on saman ohjelman kautta täällä. Todella outoa puhua suomea jonkun kanssa, oikeastaan jopa ehkä hieman ärsyttävää. Mutta oli kiva tavata ja saada ehkä muutaman idean reissuun häneltäkin lisää. Tosin myös totesin että viiminen kerta templebarin bubissa, niissä baareissa ei kuule omia ajatuksiaankaan, ehkä tänään johenkin paikalliseen katsomaan (jota tapaamani bussikuski eräässä kahvilassa vannotti minut tekemään) Hurlingia, jossa on jokin tärkeä matsi tänään menossa. Jonka jälkeen ehkä kuuntelemaan irlantilaista musiikkia jonnekin Italialaisen miehen kanssa, jos vaan ei iske väsymys ennen sitä.

Vedetään vielä muutamia fiilistelykuvia loppuun.






maanantai 6. heinäkuuta 2015

Perillä Dublinissa

Pakkailin viikonloppuna tavaroita ja huomasin kuinka ongelmallista pakkaaminen lopulta tuli olemaan. Erityisesti pakkaamista ongelmoitti se että halusin että painokilot pysyvät matkalaukussa kurissa, jotta saan takaisin tullessa tuotua siinä tavaraa mitä olen mahdollisesti ostanut Irlannissa ollessani. Ja jos vaatteet pitää minimoida, miten siellä kuuluu pukeutua. Siellä kuitenkin tulee olemaan erittäin vaihtelevaa keliä.
Sain ystävältäni hyviä vinkkejä, mutta onneksi pidin myös osassa oman pääni. Kuten sateenvarjo, en olisi pärjännyt ilman sitä tänään, enkä olisi päässyt ostamaan sitä mistään eilen. Tai kun hän mainitsi, itseni panikoidessa Irlannin mahdollista kylmyyttä, että hei siellä on kesä! Noh, kyllä täällä tosissaan on hyvä myös lämmintä olla ehkä jopa enemmän mukana, katsotaan ajan kuluessa asiaa lähemmin.
Mukaan lähti kumisaappaat (ehdotonta), kesäavokkaat sekä kesämaiharit, neljä paria housuja, viisi toppia/T-paitaa, muutama mekko, hame, shortsit, kolme lämmintä paitaa, kauluspaita, yhdet treenivaatteet, nahkatakki, kaulahuivi, laukku, reppu, läppäri, ylimääräinen puhelin, kamera yms. sälää. Suhteellisen hyvin siis ja ajattelinkin alussa että ehkä liikaa vaatetta, mutta ei se varmasti ole. Kuitenkin pukukoodi töissä on musta ja kahdet vaatekokonaisuudet on sinne hyvä olla, joten muut saakin olla löysempiä housuja tms.

Sunnuntaina olikin aika lähteä kohti Helsinki-Vantaa lentokenttää ja en ikinä olisi arvannut kuinka ristiriitaisissa tunteissä sieltä tulee lähdettyä. Avopuoliso saattoi minut sinne hyvissä ajoin, että kerkesimme jäämään kahville ja rupattelemaan. Vasta vähän ennen väliaikaisia hyvästejä toisen silmät rupeavat kostumaan ja samoin hieman ommani. Fiilikset  vaihtuivat siihen että haluaisikin vain jäädä oman kullan kainaloon, mutta haluaa myös tietysti lähteä. Sen jälkeen ennen Lentokoneeseen nousua itketti ja hymyilytti samaan aikaan. Ihan hirveää.
Eläkeläinen aviopari osottautui erittäin herttaiseksi ja tomeraksi, sain nähdä myös heidän kolme lasten lastaan jotka olivat kylässä. Isäntä perheessä asuu myös vielä viikon kaksi italialaista poikaa viereisessä huoneessa. Toinen täytti tänään 16-vuotta (jota juhlistettiin herkullisella kakulla) ja toinen on 18-vuotias. Sen jälkeen tänne kaiketi muuttaa 16-vuotias italialainen tyttö (tunnen itseni vanhaksi). Alussa minulle mainittiin että asuisin yksin perheen kanssa, joten tähän ei osannutkaan varautua. Pojat auttoivat minut kivasti keskustaan ja vaikuttavat mukavilta, vaikka eilinen yö jäikin unettomaksi kuullessani keskustelua puolen yötä seinän läpi

Eilen saapuessani perille ja tutustuttuani asuinpaikkaani sekä isäntäperheeseen (jonka kanssa kävin lähi lidlissä ja on muuten halvempaa kuin meillä! Vaikka isäntäperhe olisi halunnut tarjota minulle 7e/päivä ruuat kotonaan, mutta totesin itse tekemällä olevan huomattavan halvempaa. Ja erityisesti jos ei halua noudattaa tiettyjä aikatauluja vaan mennä omia teitään), päätin lähteä katsomaan hieman lähirantaa.



Ihan mielettömän näköistä seutua, Alue on Suttonia, keskustasta noin 12km matkaa. Taxikuskikin sanoi että melko tyyristä aluetta, koska  maisemat on upeat. Ja tosissaan kuvissa on mieletön laskuvesi ja meri laskee joka ilta vetäytyen kunnolla. Matkalla törmäsin paljon hymyileviin ihmisiin jotka morjestivat itselleni. Toki myös törmäsin yhteen hieman liiankin epäilyttävään vanhempaan mieheen, joka kovin yritti tuttavuutta ja juttelinkin hetken, kunnes hänen kysyessään liikaa asioita ja pyytäen numeroani yms. lähdin ystävällisesti paikalta kertomatta mitään. Vaikka Irlantilaisia kehutaan tuttavallisiksi, kaikkien kanssa kuuluu olla varoillaan ja pitää terve järki päässä.

Seuraavana päivänä olikin aika suunnata Irlannin toimistolle infoon 10.00am johon suuntasin bussilla. Koska isäntäperhe neuvoi minulle hyvin tarkkaan bussipysäkit, löysin automaattisesti perille.
Info nyt oli hieman muuta kuin osasin olettaa. Samat paperit jotka he olivat itselleni jo aiemminkin mailanneet, kysymys  miltä isäntäperhe vaikuttaa ja onko kysyttävää. Todetessani sen hyvin suppeaksi, en jaksanut muuta kysyä kuin neuvot työpaikalle ja aikataulut huomiselle, mutta ihmiset toki vaikuttivat mukavilta ja ovat mielellään auttamassa jos kysyttävää tulee. Tosin ihmettelin heidän kommenttiaan myös siitä että koska olin valinnut että en halua ruokia maksaa isäntäperheessä, oli heidän vaikea etsiä läheltä keskustaa itselleni asuntoa. Minultahan ei oltu edes kysytty mitään, tosin olisin valinnut siltikin tämän pihimmän ja järkevämmän vaihtoehdon omalta osaltani ja isäntäperhe on mitä mainioin. Mutta joillekin tämä tietysti on parempi vaihtoehto.
Toki ostin myös itselleni neljän viikon bussikortin toimistolta, jonka hinta oli alennettu mutta hinta siltikin sai lähes itkemään verta; 119euroa! Nyt suomen päälle 40euroa vaikuttaa jo älyttömän halvalta, eikä seutukorttikaan pahemmin leukoja loksauta.
Kännykän sim-kortti neuvottiin hakemaan muualta ja että niitä löytyy joka kadun kulmasta. Yllättää varmasti että etsein näitä kadunkulmia jokusen tunnin, toki samalla tutustuen keskustaan, mutta eipä löytynyt. vielä siis ilman sim-korttia, mutta huomenna uusi yritys.

Dubinin keskustaa


Keskusta vaikutti helposti lähestyttävältä ja melko pieneltä, kävellen onnistuu tutustuminen ainakin keskustan alueeseen erinomaisesti. Tuli jopa vahingossa käytyä samantien Templebaarinkin alueella, mutta tällä kertaa vain kahvilla ja pienellä kakkupalalla, sekä Trinityn collegen alueella missä sijaitsee Book of kellssin kirjasto. Sisälle en tosin viitsinyt mennä, koska vaikka luulin sen olevan ilmainen, se näytti maksavan n. 13 euroa. Tämä johtuen book of kells näyttelystä.


Hieman muutamassa vaateliikkeessäkin käytyäni, totesin nälän ja väsymyksen hiipivän itseeni ja päätin ruveta etsimään bussia kämpille. Eipä ollutkaan niin helppoa kuin kuvitteli, mutta noin puolentunnin päästä sekin onnistui ja huokaisin helpotuksesta. Kunnes menin oman pysäkkini ohi ja päädyin Howthin kalasatamaan. Nälkä yltyi jo niin suureksi että en pystynyt kauaan ihastelemaan paikkaa vaan päätin suunnata sitten kävellen kotiin, koska tiesin että matka ei ole toivoton (tosin kumisaappaissa en suosittele, pitkän kävelyn päätteeksi) ja sadekin oli lakannut. Koko päivän olis siis satanut noin kymmenen minuuttia, paistanut taas aurinko ja taas sade yllättänyt, vaihdevuosia taitaa pukata Irlannin ilmastolla.
Matkaa oli noin kolme kilometriä, mutta onnistuin taas menemään, oudon reitin takia, ohi asunnon toiseen suuntaan. Siinä tuli taas takapakkia ehkä kilometri ja tässä vaiheessa rupesin himoitsemaan yhtä rentouttavaa olutta, jollon voisin hetken taas istahtaa. Mutta tietysti sitäkään ei matkan varrelta löytynyt.

Asunnolle saapuessani pääsin vihdoin kokkaamaan ja sumplimaan isäntäväen kanssa mahdollisia reittejä huomista varten. Jopa heidän ihmettelynsä nousi suureksi työpaikan sijainti kohteesta ja päätimme että lähden kaksi tuntia ennen töitä liikenteeseen. kaksi tuntia! herätys siis kuudelta aamulla. Tämä siitä syystä, että paikka sijaitsee asunnolta noin 23 kilometrin päässä ja jonne pitää liikkua kahdella bussilla tai kahdella junalla, mutta vielä sen lisäksi jos junasta myöhästyy seuraavaa joutuu odottamaan tunnin. Tosin bussia voi joissain tilanteissa joutua odottamaan puolituntia.

Heidän neuvonsa oli, että jos matkat vievät oikeasti päivässä noin 2.5h, menen Irlannin toimistolle vaatimaan toista harjoittelu paikkaa. Katsotaan tämä viikko miltä vaikuttaa, mutta on tämäkin hölmä mennä ensin jonnekin mistä oli muutenkin hieman vääntöä ja taas etsiä uusi paikka. Erityisesti koska jos se olisi tehty aiemmin, olisi minulla pieni mahdollisuus rahalliseen tukeen tältä ajalta. 

Tosin nyt asiat eivät enää jaksa edes stressta niin paljoa, ehkä jotain hyvää siitä kuukauden stressimäärästä mitä on ollut. Mutta pakko vielä mainita kuinka huippuja ainakin isäntäväki on, huumorin tajukin aivan huippua ja auttaa mielellään kaikessa. Ja kyllä Dublin vaikuttaa mahtavalta, vaikka lähiseudun luonto houkuttaakin omaa luontoani enemmän. Viikonloppuna voinkin haaveilla koko päivän lenkkeilystä pitkin howthin satamaa ja kallioita, rentoutuen lopulta sataman bubissa yhdellä tummalla oluella!

Nyt poistun  vielä kupposelle teetä ja koitan saada sitä avopuolisoa kiinni ikävyyksissäni vielä kerran <3


perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kaksi päivää Irlantiin

Nyt olisi Sunnuntaina aika vihdoin astua lentokoneeseen ja suunnata Dubliniin.
Viimeaikainen kuukausi on ollut melko stressin täytteistä ja vapaa-ajat ovat menneet asioiden hoitamiseen ja tehottomaan panikointiin. Jonka olisi voinut käyttää osin myös paremmin ihmisten näkemiseen ennen reissua.
Yksi suuri stressitekiä ilmaantui siinä vaiheessa kun työkkäristä haluttiin papereita kyseiseltä työpaikalta vasta viikko ennen lähtöä, vaikka olin heidän kanssaan pyrkinyt asioimaan jo huomattavasti aimmin. Jos lähtee mukaan tähän ja toivoo saavansa mahdollista tukea, mitä jotkut saavatkin, kannattaa varautua puheluiden siirtämiseen toiselle työntekijälle, jolta taas kolmannelle ja niin edelleen. Ei ihan mikään helpoikkamaksi tehty ratkaisu. Muistan noin kymmenenvuotta sitten olleeni heillä asiakkaana, jolloin asiat luonasivat huomattavasti helpommin, tosin en silloinkaan kauaan heillä joutunut asioimaan.
Omalla kohdallani tuli kielteinen vastaus, koska työpaikka mihin minut nyt lopulta pistettiin, on täysin alaa minkä osaan ja liittyy ensimmäiseen tutkintooni, joten he eivät oleta sen kasvatavan osaamistani yms.
Tämä on toisaalta ymmärrettävää ja onkin osa syy miksi itseäni eniten harmitti tarjottu työ. Mutta he eivät myöskään ymmärrä sitä, paljonko kielten osaaminen ja kokemus ulkomaila työskentelystä auttaa työnhakuun, sekä toki aina jokainen työ kasvattaa itseluottamusta ja jotain osaamisaluetta.

Noh, onneksi olin varautunut pienilä säästöillä tähän asiaan, toki niillä olisi muussakin käyttöä erityisesti reissun jälkeen.

Tosissaan sen jälkeen kun viimekertainen työ peruuntui firman sulkemisen takia, minulle tarjottiin työtä http://www.bellinacreations.ie/ fashion showroom assistanttina ja http://www.thezipyard.co.uk/ jossa työnkuvana olisi asiakaspalvelu, sovitus, ompelu, suunnittelu yms.
Tässä vaiheessa innostuin Bellina Creationista, koska tuo toimenkuva olisi kiinnostavaa, sisältäisi tietyntyyppistä markkinointia ja pääsisi näkemään läheltä, miten tämäntyyppinen toimenkuva toimii.
Mutta koska olin töissä silloin kun he olisivat soittaneet skype haastattelun ja tämäkin tuli päivän varoitusajalla, niin myöhemmin tuli viesti että he ovat jo löytäneet jonkun muun tähän toimenkuvaan.
Meinasin jo pistää itse mailia heille, koska tälläkin kertaa asiointi on mennyt neljän eri ihmisen kautta mikä mielestäni hidastaa ja vaikeuttaa asioita, sekä innostuin tästä paikasta erittäin paljon.
Työpaikasta ollaan yhteydessä Irlannin toimistoon, sieltä taas suomen toimistoon ja lopulta minuun.
Seuraavaksi tulikin ilmoitus että työni tulee olemaan  Zib Yardissa, mikä varmasti on ihan hyvä paikka, erityisesti kielenosalta, mutta tästä syystä työvoimatoimisto sulki rahahanansa ja ilmoitti vielä, että en saa olla tänä aikana työttömänä työnhakijana, koska tämä luokitellaan todennäköisesti vapaaehtoistyöksi, jota ei saa silloin edes tehdä.

Sunnuntaina siis näen vihdoin majapaikkani ja isäntäväen, josta valitettavasti on noin 24 kilometria työpaikalle, mutta toivotaan että liikenneyhteydet ovat mainiot.
Maanantai alkaa alkuinfolla Irlannin toimistolla, jonka jälkeen todennäköisesti alkaa myös työt.

Seuraavat postaukset tulevat olemaan siis positiivisempia, värikkäämpiä ja mielenkiintoisempia, unohtamatta tietenkään kuvia!