Perillä Dublinissa

Pakkailin viikonloppuna tavaroita ja huomasin kuinka ongelmallista pakkaaminen lopulta tuli olemaan. Erityisesti pakkaamista ongelmoitti se että halusin että painokilot pysyvät matkalaukussa kurissa, jotta saan takaisin tullessa tuotua siinä tavaraa mitä olen mahdollisesti ostanut Irlannissa ollessani. Ja jos vaatteet pitää minimoida, miten siellä kuuluu pukeutua. Siellä kuitenkin tulee olemaan erittäin vaihtelevaa keliä.
Sain ystävältäni hyviä vinkkejä, mutta onneksi pidin myös osassa oman pääni. Kuten sateenvarjo, en olisi pärjännyt ilman sitä tänään, enkä olisi päässyt ostamaan sitä mistään eilen. Tai kun hän mainitsi, itseni panikoidessa Irlannin mahdollista kylmyyttä, että hei siellä on kesä! Noh, kyllä täällä tosissaan on hyvä myös lämmintä olla ehkä jopa enemmän mukana, katsotaan ajan kuluessa asiaa lähemmin.
Mukaan lähti kumisaappaat (ehdotonta), kesäavokkaat sekä kesämaiharit, neljä paria housuja, viisi toppia/T-paitaa, muutama mekko, hame, shortsit, kolme lämmintä paitaa, kauluspaita, yhdet treenivaatteet, nahkatakki, kaulahuivi, laukku, reppu, läppäri, ylimääräinen puhelin, kamera yms. sälää. Suhteellisen hyvin siis ja ajattelinkin alussa että ehkä liikaa vaatetta, mutta ei se varmasti ole. Kuitenkin pukukoodi töissä on musta ja kahdet vaatekokonaisuudet on sinne hyvä olla, joten muut saakin olla löysempiä housuja tms.

Sunnuntaina olikin aika lähteä kohti Helsinki-Vantaa lentokenttää ja en ikinä olisi arvannut kuinka ristiriitaisissa tunteissä sieltä tulee lähdettyä. Avopuoliso saattoi minut sinne hyvissä ajoin, että kerkesimme jäämään kahville ja rupattelemaan. Vasta vähän ennen väliaikaisia hyvästejä toisen silmät rupeavat kostumaan ja samoin hieman ommani. Fiilikset  vaihtuivat siihen että haluaisikin vain jäädä oman kullan kainaloon, mutta haluaa myös tietysti lähteä. Sen jälkeen ennen Lentokoneeseen nousua itketti ja hymyilytti samaan aikaan. Ihan hirveää.
Eläkeläinen aviopari osottautui erittäin herttaiseksi ja tomeraksi, sain nähdä myös heidän kolme lasten lastaan jotka olivat kylässä. Isäntä perheessä asuu myös vielä viikon kaksi italialaista poikaa viereisessä huoneessa. Toinen täytti tänään 16-vuotta (jota juhlistettiin herkullisella kakulla) ja toinen on 18-vuotias. Sen jälkeen tänne kaiketi muuttaa 16-vuotias italialainen tyttö (tunnen itseni vanhaksi). Alussa minulle mainittiin että asuisin yksin perheen kanssa, joten tähän ei osannutkaan varautua. Pojat auttoivat minut kivasti keskustaan ja vaikuttavat mukavilta, vaikka eilinen yö jäikin unettomaksi kuullessani keskustelua puolen yötä seinän läpi

Eilen saapuessani perille ja tutustuttuani asuinpaikkaani sekä isäntäperheeseen (jonka kanssa kävin lähi lidlissä ja on muuten halvempaa kuin meillä! Vaikka isäntäperhe olisi halunnut tarjota minulle 7e/päivä ruuat kotonaan, mutta totesin itse tekemällä olevan huomattavan halvempaa. Ja erityisesti jos ei halua noudattaa tiettyjä aikatauluja vaan mennä omia teitään), päätin lähteä katsomaan hieman lähirantaa.

Ihan mielettömän näköistä seutua, Alue on Suttonia, keskustasta noin 12km matkaa. Taxikuskikin sanoi että melko tyyristä aluetta, koska  maisemat on upeat. Ja tosissaan kuvissa on mieletön laskuvesi ja meri laskee joka ilta vetäytyen kunnolla. Matkalla törmäsin paljon hymyileviin ihmisiin jotka morjestivat itselleni. Toki myös törmäsin yhteen hieman liiankin epäilyttävään vanhempaan mieheen, joka kovin yritti tuttavuutta ja juttelinkin hetken, kunnes hänen kysyessään liikaa asioita ja pyytäen numeroani yms. lähdin ystävällisesti paikalta kertomatta mitään. Vaikka Irlantilaisia kehutaan tuttavallisiksi, kaikkien kanssa kuuluu olla varoillaan ja pitää terve järki päässä.

Seuraavana päivänä olikin aika suunnata Irlannin toimistolle infoon 10.00am johon suuntasin bussilla. Koska isäntäperhe neuvoi minulle hyvin tarkkaan bussipysäkit, löysin automaattisesti perille.

Info nyt oli hieman muuta kuin osasin olettaa. Samat paperit jotka he olivat itselleni jo aiemminkin mailanneet, kysymys  miltä isäntäperhe vaikuttaa ja onko kysyttävää. Todetessani sen hyvin suppeaksi, en jaksanut muuta kysyä kuin neuvot työpaikalle ja aikataulut huomiselle, mutta ihmiset toki vaikuttivat mukavilta ja ovat mielellään auttamassa jos kysyttävää tulee. Tosin ihmettelin heidän kommenttiaan myös siitä että koska olin valinnut että en halua ruokia maksaa isäntäperheessä, oli heidän vaikea etsiä läheltä keskustaa itselleni asuntoa. Minultahan ei oltu edes kysytty mitään, tosin olisin valinnut siltikin tämän pihimmän ja järkevämmän vaihtoehdon omalta osaltani ja isäntäperhe on mitä mainioin. Mutta joillekin tämä tietysti on parempi vaihtoehto.

Toki ostin myös itselleni neljän viikon bussikortin toimistolta, jonka hinta oli alennettu mutta hinta siltikin sai lähes itkemään verta; 119euroa! Nyt suomen päälle 40euroa vaikuttaa jo älyttömän halvalta, eikä seutukorttikaan pahemmin leukoja loksauta.

Kännykän sim-kortti neuvottiin hakemaan muualta ja että niitä löytyy joka kadun kulmasta. Yllättää varmasti että etsein näitä kadunkulmia jokusen tunnin, toki samalla tutustuen keskustaan, mutta eipä löytynyt. vielä siis ilman sim-korttia, mutta huomenna uusi yritys.

Dubinin keskustaa

Keskusta vaikutti helposti lähestyttävältä ja melko pieneltä, kävellen onnistuu tutustuminen ainakin keskustan alueeseen erinomaisesti. Tuli jopa vahingossa käytyä samantien Templebaarinkin alueella, mutta tällä kertaa vain kahvilla ja pienellä kakkupalalla, sekä Trinityn collegen alueella missä sijaitsee Book of kellssin kirjasto. Sisälle en tosin viitsinyt mennä, koska vaikka luulin sen olevan ilmainen, se näytti maksavan n. 13 euroa. Tämä johtuen book of kells näyttelystä.

Hieman muutamassa vaateliikkeessäkin käytyäni, totesin nälän ja väsymyksen hiipivän itseeni ja päätin ruveta etsimään bussia kämpille. Eipä ollutkaan niin helppoa kuin kuvitteli, mutta noin puolentunnin päästä sekin onnistui ja huokaisin helpotuksesta. Kunnes menin oman pysäkkini ohi ja päädyin Howthin kalasatamaan. Nälkä yltyi jo niin suureksi että en pystynyt kauaan ihastelemaan paikkaa vaan päätin suunnata sitten kävellen kotiin, koska tiesin että matka ei ole toivoton (tosin kumisaappaissa en suosittele, pitkän kävelyn päätteeksi) ja sadekin oli lakannut. Koko päivän olis siis satanut noin kymmenen minuuttia, paistanut taas aurinko ja taas sade yllättänyt, vaihdevuosia taitaa pukata Irlannin ilmastolla.

Matkaa oli noin kolme kilometriä, mutta onnistuin taas menemään, oudon reitin takia, ohi asunnon toiseen suuntaan. Siinä tuli taas takapakkia ehkä kilometri ja tässä vaiheessa rupesin himoitsemaan yhtä rentouttavaa olutta, jollon voisin hetken taas istahtaa. Mutta tietysti sitäkään ei matkan varrelta löytynyt.

Asunnolle saapuessani pääsin vihdoin kokkaamaan ja sumplimaan isäntäväen kanssa mahdollisia reittejä huomista varten. Jopa heidän ihmettelynsä nousi suureksi työpaikan sijainti kohteesta ja päätimme että lähden kaksi tuntia ennen töitä liikenteeseen. kaksi tuntia! herätys siis kuudelta aamulla. Tämä siitä syystä, että paikka sijaitsee asunnolta noin 23 kilometrin päässä ja jonne pitää liikkua kahdella bussilla tai kahdella junalla, mutta vielä sen lisäksi jos junasta myöhästyy seuraavaa joutuu odottamaan tunnin. Tosin bussia voi joissain tilanteissa joutua odottamaan puolituntia.

Heidän neuvonsa oli, että jos matkat vievät oikeasti päivässä noin 2.5h, menen Irlannin toimistolle vaatimaan toista harjoittelu paikkaa. Katsotaan tämä viikko miltä vaikuttaa, mutta on tämäkin hölmä mennä ensin jonnekin mistä oli muutenkin hieman vääntöä ja taas etsiä uusi paikka. Erityisesti koska jos se olisi tehty aiemmin, olisi minulla pieni mahdollisuus rahalliseen tukeen tältä ajalta. 

Tosin nyt asiat eivät enää jaksa edes stressta niin paljoa, ehkä jotain hyvää siitä kuukauden stressimäärästä mitä on ollut. Mutta pakko vielä mainita kuinka huippuja ainakin isäntäväki on, huumorin tajukin aivan huippua ja auttaa mielellään kaikessa. Ja kyllä Dublin vaikuttaa mahtavalta, vaikka lähiseudun luonto houkuttaakin omaa luontoani enemmän. Viikonloppuna voinkin haaveilla koko päivän lenkkeilystä pitkin howthin satamaa ja kallioita, rentoutuen lopulta sataman bubissa yhdellä tummalla oluella!

Nyt poistun  vielä kupposelle teetä ja koitan saada sitä avopuolisoa kiinni ikävyyksissäni vielä kerran <3

Kaksi päivää Irlantiin

Nyt olisi Sunnuntaina aika vihdoin astua lentokoneeseen ja suunnata Dubliniin.
Viimeaikainen kuukausi on ollut melko stressin täytteistä ja vapaa-ajat ovat menneet asioiden hoitamiseen ja tehottomaan panikointiin. Jonka olisi voinut käyttää osin myös paremmin ihmisten näkemiseen ennen reissua.
Yksi suuri stressitekiä ilmaantui siinä vaiheessa kun työkkäristä haluttiin papereita kyseiseltä työpaikalta vasta viikko ennen lähtöä, vaikka olin heidän kanssaan pyrkinyt asioimaan jo huomattavasti aimmin. Jos lähtee mukaan tähän ja toivoo saavansa mahdollista tukea, mitä jotkut saavatkin, kannattaa varautua puheluiden siirtämiseen toiselle työntekijälle, jolta taas kolmannelle ja niin edelleen. Ei ihan mikään helpoikkamaksi tehty ratkaisu. Muistan noin kymmenenvuotta sitten olleeni heillä asiakkaana, jolloin asiat luonasivat huomattavasti helpommin, tosin en silloinkaan kauaan heillä joutunut asioimaan.
Omalla kohdallani tuli kielteinen vastaus, koska työpaikka mihin minut nyt lopulta pistettiin, on täysin alaa minkä osaan ja liittyy ensimmäiseen tutkintooni, joten he eivät oleta sen kasvatavan osaamistani yms.
Tämä on toisaalta ymmärrettävää ja onkin osa syy miksi itseäni eniten harmitti tarjottu työ. Mutta he eivät myöskään ymmärrä sitä, paljonko kielten osaaminen ja kokemus ulkomaila työskentelystä auttaa työnhakuun, sekä toki aina jokainen työ kasvattaa itseluottamusta ja jotain osaamisaluetta.

Noh, onneksi olin varautunut pienilä säästöillä tähän asiaan, toki niillä olisi muussakin käyttöä erityisesti reissun jälkeen.

Tosissaan sen jälkeen kun viimekertainen työ peruuntui firman sulkemisen takia, minulle tarjottiin työtä http://www.bellinacreations.ie/ fashion showroom assistanttina ja http://www.thezipyard.co.uk/ jossa työnkuvana olisi asiakaspalvelu, sovitus, ompelu, suunnittelu yms.
Tässä vaiheessa innostuin Bellina Creationista, koska tuo toimenkuva olisi kiinnostavaa, sisältäisi tietyntyyppistä markkinointia ja pääsisi näkemään läheltä, miten tämäntyyppinen toimenkuva toimii.
Mutta koska olin töissä silloin kun he olisivat soittaneet skype haastattelun ja tämäkin tuli päivän varoitusajalla, niin myöhemmin tuli viesti että he ovat jo löytäneet jonkun muun tähän toimenkuvaan.
Meinasin jo pistää itse mailia heille, koska tälläkin kertaa asiointi on mennyt neljän eri ihmisen kautta mikä mielestäni hidastaa ja vaikeuttaa asioita, sekä innostuin tästä paikasta erittäin paljon.
Työpaikasta ollaan yhteydessä Irlannin toimistoon, sieltä taas suomen toimistoon ja lopulta minuun.
Seuraavaksi tulikin ilmoitus että työni tulee olemaan  Zib Yardissa, mikä varmasti on ihan hyvä paikka, erityisesti kielenosalta, mutta tästä syystä työvoimatoimisto sulki rahahanansa ja ilmoitti vielä, että en saa olla tänä aikana työttömänä työnhakijana, koska tämä luokitellaan todennäköisesti vapaaehtoistyöksi, jota ei saa silloin edes tehdä.

Sunnuntaina siis näen vihdoin majapaikkani ja isäntäväen, josta valitettavasti on noin 24 kilometria työpaikalle, mutta toivotaan että liikenneyhteydet ovat mainiot.
Maanantai alkaa alkuinfolla Irlannin toimistolla, jonka jälkeen todennäköisesti alkaa myös työt.

Seuraavat postaukset tulevat olemaan siis positiivisempia, värikkäämpiä ja mielenkiintoisempia, unohtamatta tietenkään kuvia!

Alku ongelmia

Sain itse siis tehdä toiveita työn suhteen, mutta irlannin toimisto etsi niitä minulle. Omat toiveeni liittyivät muotiin; vaatesuunnittelun assari, studiokuvaukset, muotilehdet, ostopuoli yms. Melko laaja-alaisesti siis, kunhan jotain löytyisi. Mutta omia toiveitani, saatikka CV:täni ei oikein ymmärretty vaikka alussa ymmärsin jo saaneeni paikan, haluamaltani toimenkuvalta.

Ensimmäinen työtarjous oli tavaratalon myyjänä (mistä kieltäydyin ja pyrin selittämään toiveeni tarkemmin), tämän jälkeen korjausompelijan hommia (isompi pudotus) ja kolmanneksi helmien yms koru krääsän myyjä (no nyt!). Hieman sähköposteja edestakaisin lähetellessä ja tuntiessani itseni liian vaativaksi, tuli vasta virkailijan vaihdettua ilmi, että kahden kuukauden harjoittelu on liian lyhyt omalle alalleni (kukaan ei ota alle 6kk ajaksi) ja minun pitäisi valita mielellään nyt joku ja ottaa se englannin kielen opiskelun kannalta.

Epätoivoisesti aloin itse etsimään mahdollisia työpaikkoja, sekä laitoin muutamaan mailia ja muutamista kerroin irlannin päähän. Mutta kaikista tuli vastausta että joko liian pieni tiimi, ei tarvita tällä hetkellä ja näin pienellä varoitus ajalla tai liian lyhyt aika työskentelyyn.
Tällöin kaikki epätoivo lähti ajatuksella "ihan sama" ja valitsin tavaratalon, koska se oli järkevin, siellä toimenkuvani voisi muuttua helpommin, oikeastaan pidän asiakaspalvelusta jota kautta erityisesti pääsisin kehittämään kielitaitoani.

Tässä kohtaa olin jo melko ärsyyntynyt tähän toimintaan, mutta saadessani fiiliksen uuteen nousuun pelkän kielitaidon hyödyistä, aloin taas innostua. Ehkä tämän positiivisen ajattelun takia, minulle tuli viesti, jossa näyttäisi että työn toimenkuva yrityksessä on jo laajentunut ja aloittaisin visualistina/ assaroisin visualistia jonka jälkeen muitakin töitä voidaan miettiä, kunhan ovat tutustuneet ensiksi minuun työntekijänä.

Joten katsotaan mitä kaikkea tämä tuo vielä tullessaan.

Ah, ja juuri kun olin julkaisemassa tätä blogia, minulle tuli sähköpostia että firma mihin minun piti mennä on mennyt konkurssiin ja lopettanut ja taas tajottiin korjausompelijan työtä...

Takaisin lähti ehkä hitusen tuohtunut viesti, mutta pyrein olemaan asiallinen ja ilmaisin lopussa että jos ette todellakaan kykene löytämään minulle paikkaa niin sinne sitten. Mutta mainitsin vielä viestin perään, että olen tosissaan opiskellut ompelijaksi n. kymmenen vuotta sitten, jonka jälkeen minulla on mielekkäämpikin ammatti hankittu (olisi voinut sanoa jopa monikossa), joten taidoista en mene takuuseen ihan kaiken osalta.

Ja jälleen voin van odottaa että lennot on aivan pian, mutta mistään ei tietoa (taisi isäntäperhekin vaihtua kertaalleen välissä).

Eli oma reissuni ei ole "ready for lifellä" lähtenyt aivan ongelmitta käyntiin, eköhän se siitä auringoksi taas muutu. Ainakin on sentään jotain valmiiksi suunniteltu vapaisiin iltoihin ja must see kohteet kirjoitettu ylös ja jopa harrastusmahdollisuudet tsekattuna.

Huh, nyt voin taas huokaista syvään, löytää sisäisen rauhani ja olla edelleen hyvin mielin lähdössä. Onhan siellä ainakin paljon nähtävää ja koettavaa, sekä eiköhän se englantikin rupea sujumaan kun on jo tapaamisiakin sovittuna muutaman ulkomaalaisen tytön kanssa :)

Ehkä yhdelle tummalle oluelle rauhoittamaan vielä mieltä, ja opettelemaan maan juomakulttuuria ;)

Mitä? Irlantiin? miksi?

Pian on aika lähteä Irlannin ihmeelliseen maailmaan muutamaksi kuukaudeksi, joten tästä syystä on varmaan jo hyvä aika aloittaa blogin pitäminen, jota kautta lupauduin kertomaan erityisesti työstäni siellä. Eli lähden tosiaankin kahden kuukauden työharjoitteluun Dubliniin heinä-elokuun ajaksi, jossa minulle on valmiina majapaikka isäntäperheessä  sekä matkustamiseen yms. tulee rahallista tukea. Mutta miten päädyin tähän?

Lähdin eräs aamu lenkille ja uteliaana ihmisenä huomasin Allianssin talolla mainoksen infosta joka käsitteli ulkomailla työskentelyn mahdollisuuksia. Olin toki aiemminkin kuullut tästä paikasta ystävältäni, joka oli aikoinaan Saksassa kolmekuukautta tämän kautta. No, tietysti löysin itseni istumasta talon sisällä ja kuntelemassa infoa, jossa kiinnostuin "ready for life" ohjelmasta.

Itselläni oli mahdollisuus hakea tähän, koska olin jokin aika sitten saanut paperit parturi-kampaajan aikuisopinnoista. Tosin kaikki kävi melko nopeasti, koska infon jälkeen minulla oli aikaa tehdä hakupaperit muutamassa paivässä, koska haku oli alkanut jo huomattavasti aiemmin!

Olen jo pitkään pyrkinyt parantamaan englannin kieltäni, mikä on ihan ok keskitasoa, mutta vaatii itsevarmuutta huomattavasti enemmän. Olen myös unelmoinut työskentelystä ulkomailla, erityisesti Suomen työtilanteen huomioiden ja oman ammattini. Olen siis muun muuassa valmistunut vaatesuunnittelijaksi korkeakoulusta ja lisäkouluttautunut maskeeraajaksi sekä kampaajaksi. Tässä oli itselleni hyvät syyt kokeilla, jos vaikka tulisinkin valituksi yhdeksi Irlantiin lähtijöistä. Toki hakeminen tuli niin nopealla varoitus ajalla että en oikeastaan kerennyt sitä sen kummemmin miettimään. Erityisesti kun avopuolison kommentti tähän oli: Anna mennä, jos se sinulle tärkeää on, kunhan tulet takaisin erinomaisella englannilla! :)

Ja kuten arvata saattaa, sähköpostiin tuli maininta hyväksymisestä joka pyydettiin vahvistamaan. 

Tässä vaiheessa irtisanouduin työstäni, kun olin saanut tarkan matkustuspäivän tietooni ja hankittuani lentoliput, Se jännitti erittäin paljon ja mietein pitkään että mitä sitten, kun työharjoittelu Irlannissa loppuu. Varsinkin kun fiilikset ovat olleet melko ailahtelevia, koska toki tässä on jo nyt kerennyt tulemaan ongelmia vastaan.

Mutta sanonta "onnetar suosii rohkeaa", joka löytyy tatuoituna selästänikin, sopii mielestäni tähän. Joten eikun matkaan ja ihmetellään sitten uusiksi kysymystä; mitä sen jälkeen?

Lisää tietoa kyseisestä ohjelmasta saa http://nuorisovaihto.fi/work+experience/ready+for+life/